sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Hiljaista pidellyt

Unohtunut tämän blogin päivittely näköjään kokonaan.. Jospa sitä ensi vuonna aktiivisemmin.. :) Jotaikin tapahtumia ollaan tänä vuonna järjestetty, mm. seuran handler-kilpailut, jossa junior handlerin seuranmestariksi valittiin Viivi Papunen. Viivi esitti kleinspitz Lilyn sekä vaihtokoirana olleen shetlanninlammaskoiran kauniisti ja eleettömästi. Oli mukava nähdä monta osaavaa junior handleria samassa paikassa. Tuomarina toimi Eija Rantanen.

Myös leiriä vietettiin elokuun puolessa välissä Haukkulaaksossa. Ohjelmassa oli flyballia, hakua, jälkeä sekä tokoilua. Leirillä oli ennätysmäärä nuoria, mikä aiheutti hieman ongelmia aikataulujen yms kanssa. Kuitenkin siitäkin selvittiin ja jälleen ollaan viisaampia ensi vuotta ajatellen. Kiitos kaikille leiriläisille ja mukana olleille aikuisille!

Tokokoulutukset ovat jääneet harmillisen vähälle kouluttajien omien kiireiden vuoksi. Ulla aikoo jättää nuorisovastaavan pestin tämän vuoden jälkeen, aika kun ei kaikkeen riitä. Ei kuitenkaan hätää, uusi nuorisovastaava on jo tiedossa.. Kuitenkin jos joku nuorista haluaa myöskin tula opettelemaan nuorisovastaavan "työtä", on se täysin mahdollista. :)

Hiljalleen olen alkanut jo suunnitella ensi (ja seuraavankin) vuoden toimintaa. Ensi vuonna nuorten SM-kilpailut käydää Nastolassa, Lahden lähellä ja sinne meiltä varmasti lähtee taas monta hienoa koirakkoa mukaan. Tämä tarkoittaa kovaa treeniä heti ensi vuoden alusta alkaen. SM-matka tarkoittaa myös rahankeruuta, eli eiköhän ensi vuonna taas järjestetä muutamat möllitokot, match show:t ja speedracet. Jos hyvin käy, niin yritämme saada järjestettyä Haukkulaaksossa valmennusviikonlopun, jonne kutsuttaisiin joku tokon asiantuntija opastamaan ja tuomaan uusia ajatuksia omiin treeneihimme. Tämäkin kuitenkin vaatii paljon työtä ja sitä rahaakin. Mitä aktiivisemmin te nuoret olette valmiita töitä tekemään, sitä enemmän saatte itsellenne hyötyä. :)
Toivotaan, että saisimme käyttöömme jonkin talviharjoittelupaikan, kuten LAU:n hallin. Jos hallin käyttöömme saamme, pyrin saamaan koko hallin tunniksi, jolloin toisella puolella hallia treenattaisiin tokoa ja toisella puolella junior handler kuvioita. Näin kaikille olisi tilaa, aikaa sekä mieleistä toimintaa.

Terkuin,
Jenni :)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Möllitoko mainos

MÖLLITOKO

KE 18.5.2011 TAPAVAINOLAN KENTÄLLÄ

KLO 17.30 ILMOITTAUTUMINEN ALKAA
KLO 18.00 KILPAILU ALKAA

OSALLISTUMISMAKSU 5 €/KOIRA

LUOKAT:
ALO
AVO
VOI (ENNAKKOILMOITTAUTUMISET!)
EVL (ENNAKKOILMOITTAUTUMISET!)

TUOMAREINA:
LEENA KANTANEN (ALO)
ULLA RÄIHÄ (AVO)
MIA KÄHKÖNEN (VOI&EVL)

LUOKKIEN KOLME PARASTA PALKITAAN!

TUOTTO KÄYTETÄÄN LYHENTÄMÄTTÖMÄNÄ LPKY:N NUORISOJAOKSEN TOIMINTAAN

LISÄTIETOJA JA ENNAKKOILMOITTAUTUMISET MA 16.5 MENNESSÄ: lpky.nuorisojaos@gmail.com

JÄRJESTÄJÄ:
LAPPEENRANNAN PALVELUSKOIRAYHDISTYS RY – NUORISOJAOS

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Näyttelyyn töihin!

Heipsan!
 
Nyt kaikki mukaan järjestämään hienoa koiranäyttelyä! Mm. kehähuoltoon voivat myös nuorimmaiset osallistua. Näyttelyn työntekijän ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen, tai edes koiraihminen, eli kaverit mukaan myös! Työntekijät saavat palkaksi ilmaisen sisäänpääsyn näyttelyyn, ruuan työpäivinä, sekä oikeuden osallistua näyttelyn kiitosillalliselle.
Työskentely näyttelyssä ei estä omien koirien (tai muidenkaan) esittämistä kehissä, aikataulut voidaan sopia niin, että jokainen ehtii omaan kehäänsä. :):)
Jokaisen työpanos on tärkeä, kaikille löytyy omaa osaamista vastaavaa tekemistä aivan varmasti.
Jos mukava työ hyvässä porukassa kiinnostaa, ota yhteyttä jenni.heikkinen@hotmail.com tai 050 4923453

Ja te jotka ovat ilmoittautuneet jo, niin laittakaa vielä päivävarmistukset! Työt alkavat n.8-8.30.
Iso kiitos kaikille :):) Ja muistakaa muistutella kavereita ja pyytä niitä mukaan ;);)
  
-Jenni

tiistai 22. helmikuuta 2011

Junnukurssia ja muuta mukavaa

Hei vaan taas kaikille nuorille ja muille blogin lukijoille! :)

Alkuvuoden treenejä ovat pakkaset pahasti häirinneet, toivotaan että nyt pikkuhiljaa alkaa hellittämään. Tänään on ainakin meidän mittari näyttänyt vain -15 astetta. Kyllä se kevät lähenee!

Kevään läheneminen tarkoittaa myös jokavuotisen perinteen, Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyn lähestymistä. Taas tarvitsisimme paljon nuoria ja vanhempia mukaan järjestämään tätä hienoa koiratapahtumaa.
Mm. kehähuoltoon voivat myös nuorimmaiset osallistua. Näyttelyn työntekijän ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen, tai edes koiraihminen, eli kaverit mukaan myös! Työntekijät saavat palkaksi ilmaisen sisäänpääsyn näyttelyyn, ruuan työpäivinä, sekä oikeuden osallistua näyttelyn kiitosillalliselle.
Työskentely näyttelyssä ei estä omien koirien (tai muidenkaan) esittämistä kehissä, aikataulut voidaan sopia niin, että jokainen ehtii omaan kehäänsä. :)
Jokaisen työpanos on tärkeä, kaikille löytyy omaa osaamista vastaavaa tekemistä aivan varmasti.
Jos mukava työ hyvässä porukassa kiinnostaa, ota yhteyttä jenni.heikkinen@hotmail.com tai 050 4923453.

Toinen asia joka kevääseen ja pääsiäisnäyttelyynkin liittyy, on junior handler kurssi. Tänä keväänä kurssi on 13.3, 20.3 ja 27.3 klo 19-20. Paikkana toimii siis LAU:n agilityhalli (Totokatu 5)
Kouluttajana toimii ainakin allekirjoittanut ja eiköhän me muitakin asiantuntijoita paikalle saada. ;)
Kurssin hinta on 5€, jolla pyritään kattamaan hallikuluja edes hieman. :)

Kesää ja kärpäsiä odotellen,
Jenni

tiistai 25. tammikuuta 2011

Nuorisojaos kaipaa palkintoja!

Kaikki joukolla tukemaan nuorisotoimintaa! LPKY:n nuorisojaos kaipaa tapahtumiinsa palkintoja, erityisesti ruusukkeet olisivat tarpeen! Myös erilaiset esinepalkinnot otetaan riemulla vastaan. Esinepalkintojen ei tarvitse olla koira-aiheisia, mutta hyväkuntoisia toivoisimme niiden olevan.
Vanhat (ja vähän rikkinäisetkin kelpuutetaan) lakanat, verhot, farkut, matonkuteet ym kankaat huolitaan myös, niistä saamme tehtyä mm. vetoleluja. Smile

Jos sinulla on lahjoittaa edes jotain pientä, otathan yhteyttä allekirjoittaneeseen jenni.heikkinen @ hotmail.com

Nuorisojaos kiittää! Razz 

Oli muuten hienoa nähdä niin monta ahkeraa ja taitavaa nuorta viime sunnuntaina agilityhallilla. Teissä on tulevaisuus, teistä kuullaan vielä! Ihanaa, että voin olla kaikista ylpeä, jokainen kohtelee koiriaan hyvin ja tekee töitä myös kotona. Jatkakaa samaan malliin!!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kokous 16.1

Nyt on tämän vuoden aloituskokous pidetty. Paikalla huimat 12 nuorta, paljon myös uusia kasvoja, mikä on mahtava juttu! Viime vuonnahan me "yli-ikäiset" Sarin kanssa kahdestaan sitten suunniteltiin toimintaa.

Elikkäs, tokon valmennusrengas on nyt tammi-/helmikuun hallilla 19-20 (riippuen millon näyttelykoulutuksia on). Helmikuussa myös tarkoitus pitää hallilla yksi kerta, jolloin leikitään koirien kanssa, opetellaan miten koira saataisiin leikkimään.

Maaliskuussa olisi sitten tarkoitus pitää hallilla 19-20 junnukurssi. Yhdellä kerralla suunnitelmissa pitää lainakoirapäivä, eli hankittaisiin vieraita koiria kokeiltavaksi, tarkoitus siis valmentaa nuoria pääsiäisnäyttelyyn.
Maalis/huhtikuulle suunnitteille on järjestää naksutinluento. Hyvässä lykyssä myös pieni muotoinen kurssi?

Huhtikuussa mennään mahdollisuuksien mukaan raunioille tutustumaan, sekä pelastuskoirien ketteryysesteet ja tottis osuus käytäisiin läpi, kaikki eri iltoina, ettei tule liikaa asiaa kerralla.
Toukokuun 28. päivä Riikka Pulliainen tulee haukkikseen kouluttamaan valmennusrenkaan koirakoita, tänne on vapaa pääsy kuunteluoppilaiksi.


Jossain sopivassa välissä kesällä olisi tarkoitus tutustua myös PK-lajeihin, esimerkiksi Ullan metsissä.


Kesäkuussa junnuseuranmestaruus kilpailu, jossa myös senior handler luokka. ;) Sennujen ikäryhmät vähän auki, hyviä ehdotuksia otetaan vastaan! Tuomariksi tulossa menestynyt ex-junnu..


Leiri on sitten heinä-/elokuun vaihteessa, joko 3.päiväinen, jos Haukkiksen sauna saadaan valmiiksi siihen mennessä, tai jossei niin sitten vain la-su. Leirillä varmaan rallytokoa, naksuttelua ja flyballia.

Elokuussa tutustutaan sitten toivottavasti verijäljestykseen.
Ja syksyllä sitten meinattiin vielä pitää koirahierontaluento.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Tokon valmennusrenkaaseen vierailleva kouluttaja !

28.5 Riikka Pulliainen Mikkelistä tulee antamaan oppejaan nuorisojaoksemme tokon valmennusrenkaan koirakoille ! Lisätietoja myöhemmin :)
Riikan sivut voit käydä katsomassa täältä !